24 huhtikuuta 2009

Tänään puhumme eläimistä. Jes! Kenguru, koala, vompatti, klisee!

Jos muuttaa kämppään, jota menee ensimmäisenä katsomaan ja ottaa sen samantien, niin eteen voi tulla yllätyksiä. Kun muutin kiinalaiskommuuniin, vuokranantajan esittely oli riittävä minulle: Kymmenen minuutin matka yliopistolla, internet-yhteys kuuluu vuokraan, tuohon suuntaan on lähin kauppa, tämän verran vuokra, tuolla on vessa, tuolla keittiö, tuossa pöytä, tuossa sänky ja tuohon allekirjotat. Kiitos, näkemiin.

Äiti aina sanoi, että tuntemattomiin ei kannata luottaa. Luotin, ei pettänyt, vaikka yliopistolle onkin 12 minuuttia. Tämä on tarpeellinen tieto, joka määrittää kuinka kauan pystyn torkuttamaan herätyskelloa (sängystä ylösnouseminen + hampaidenpesu + vaatteiden umpimähkäinen valinta + repun täyttäminen + kävelymatka - jonkin edellä mainituista unohtaminen ja sen takia kotiin palaaminen = 15 minuuttia). Äiti ei kuitenkaan koskaan kertonut, että siinä tapauksessa, jos jostain kummallisesta syystä luottaakin, niin voi tulla yllätyksiä.

Suurin yllätys ilmestyi ensimmäisenä aamuna. Suorittaessani kiireistä aamurutiiniani huomasin, että keittiössä istuu oranssi kissa. Koska aussit (ja varsinkin tämä lähiö) ovat luottavaisia ihmisen sisimmäiseen hyvyyteen ja eivät lukitse oviaan öisin, oletin, että tämä otus on ilmestynyt avoimista ovista ja jätin asian sikseen. Tästä huolimatta kissa ilmestyi eteeni erinäisissä arkisissa tilanteissa säännöllisesti. Rohkenin kysyä infamous Kalsarilta (RIP Kalsari, missä puistossa ikinä piileskelet), että mistä nyt on kyse ja hän osasi infota minua, että se on meidän kissa, jonka ruuat vuokranantaja maksaa.

Selvä juttu. Vuokraan sisältyy kissa. Miten olisin edes voinut ajatella, että vuokraan ei sisältyisi kissaa. Totta kai vuokraan sisältyy kissa. 170 australian dollaria per viikko, sisältää internetin, huonekalut, lämpimän veden, sähköt ja kissan. Ilmiselvää.

Koska olen vastuuton, sitoutumiskammoinen, "haluan pitää vapauteni" -idiootti jne. ei mielessäni ole koskaan edes käynyt hankkia lemmikkieläintä. Liikaa vastuuta, liikaa vaivaa.

Yllättäen innostuin tästä uudesta tilanteesta silmittömästi. Ehdin jo nimetä kissan (pandan näköisen ystäväni avustuksella) Hyväriseksi, kunnes kuulin, että sen oikea nimi on Lucy. Lopputulos: Lucy Hyvärinen. Olen täysin heltynyt tähän pörröiseen lemmikkieläimeen.

Onko mitään siistimpää kuin olla eläin? On. Olla lemmikkieläin. Päivän suurin dilemma on, että lekottelenko tuon puskan vai tuon palmun varjossa.

Elämän ongelmattomuudesta huolimatta Hyvärisen Lucyn ruokakuppi joutuu jatkuvien hyökkäyksien kohteeksi, joidenka syyllisenä on randomlisko, joka tyydyttää kulinaristiset viettinsä Whiskasilla. Mutta mitä tekee suurten petoeläimiemme (mm. sapelihammastiikeri) jälkeläinen, kun hänen ruokansa julmasti ryövätään? Ei mitään! Tämä suuri saalistaja katsoo vierestä, kun sen omaa ruokakuppia tyhjennetään parempiin suihin. Esi-isät olisivat ylpeitä.

Yksi kiinalaisista lupasi (ja luulen, että hän oli tosissaan), että jos nappaan tämän liskon, niin hän kokkaa siitä meille illallisen. Liskoillallista odotellessa...

Pahoitteluni niille, jotka odottivat eläinaiheen sisältävän tarinoita kenguruista, pandoista ja vompateista. Kengurut hyppivät, sen tiedätte jo, koalat ovat eukalyptusnistejä (ja kyllä, jouduin googlettamaan, miten "eukalyptus" kirjoitetaan oikein) ja vompatit ovat Touko-Poukon pimeä puoli, mutta edelleen: Jos kiinnostaa ihannematkustelu, täydelliset kuvat billabongeista, Ulurusta ja Sydneyn oopperatalosta, niin turvautukaa Blue Planetin palveluihin.