Lapsukaiset, herrat ja naiset (ja äiti!) tänään puhumme liikenteen vaaroista ja siitä kuinka ei kannata mennä tuntemattomien kyytiin. Tai ainakaan puolituntemattomien. Koska olen tyhmä, tein näin, ja koska olen outo, se osoittautui yllättävän hauskaksi.
Suunnitelma ja matkareitti pääsiäisenä siis seuraava: Minä, aussie (äännetään melkein kuin ossi, joten kutsutaan vaikka Ossiksi, vaikka onkin tyttö), auto, viisi päivää, n. 900 kilometriä edestakaisin (Sydney <-> Melbourne), nukkumista autossa, kaksitoista apostolia ja Lontoon silta. Sekavaa, eikö?
Ossi-kaveri siis ei ollut semmoinen, jonka kauhean hyvin tuntisin, mutta oletin tulevani ihan hyvin toimeen viiden päivän reissulla, koska olenhan täydellistä matkaseuraa hälläväliäasenteellani ja huomattavalla innostuksellani vaivaannuttaviin aktiviteetteihin, kuten edes kelvolliseen kartanlukuun. Tietenkin Ossi oli tarkasti organisoiva, stressaava ja perfektionisti. Matka siis lähinnä koostui hänen tiuskimisistaan minua kohtaan itse istuessani vieressä tuppisuuna, koska - kaiken jälkeen - olimme kuitenkin liikkeellä hänen autollaan. Olisi tullut orpo olo lifatata keskellä Melbournen läheisiä puskapaloalueita.
Koska itsehän olen harkittu, kylmähermoinen ja looginen suurimmankin paineen alla (just) tuli välillä hieman ihmeteltyä Ossin irrationaalisia touhuja. Meillä oli bensa lähes finito kun saavuimme johonkin pikkuräkälään, joka muistutti U-käännös helvettiin -leffan maalaiskylää. Onnistuimme löytämään bensa-aseman yhdellä pumpulla, joka, ylläripylläri, oli epäkunnossa. Koska bensamittari näytti punaista ja seuraavaan kylään on vielä matkaa, meillä jäi oletettavasti kaksi vaihtoehtoa:
1) Kysyä huoltoasemalta apua, että voisiko teillä mahdollisesti olla bensakanisteria jossain jemmassa, jotta pääsisimme seuraavalle pumpulle turvallisesti tai sattuuko heillä olemaan informaatiota, että onko tässä idyllisessä pikkukylässä toista bensapumppua.
2) Lähteä mitään sanomatta suoraan ajamaan eteenpäin panikoiden ja kiljuen sadan kilometrin tuntinopeudella ajatellen, että mitä nopeammin ajaa sitä vähemmän bensaa ehtii kulua.
Osaatte varmaan arvata kumman vaihtoehdon Ossi valitsi.
Tarinahan kaikesta huolimatta päättyi onnellisesti, koska kylien välissä oli vielä pienempi kylä, jota ei ollut edes karttoihin merkitty (tai no, enhän minä sitä osannut lukea, joten voi olla, että olikin). Tästä kolmen ihmisen metropolista onneksi löytyi bensapumppu.
Joka tapaukessa, Melbourne (tai Belmourne, niinkuin joku vatipää sanoo Tony Stereon Basso TV:n haastattelussa) oli huikea. Kävimme myös ajamassa Great Ocean Roadin (bensaepisodi sijoittui kyseiselle tielle), jossa törmäsin päätähuimaaviin maisemiin. Kuvia en jaksa laittaa, koska olen laiska paskiainen, mutta jos kiinnostaa nähdä minkälaisia maisemia silmäni näkivät, niin yksinkertaisimmillaan se käy näin:
Step 1: Siirry selaimessasi osoitteeseen http://www.google.fi/.
Step 2: Kirjoita hakukenttään "great ocean road" ja paina "Google-haku".
Step 3: Paina ylävasemmalta "Kuvahaku".
Ja tiedän, ohjeiden tekeminen kesti yhtä kauan, kun kuvien laittaminen olisi kestänyt, mutta halusin olla näsäviisas ja Blue Planet tekee jo kohtuullista matkaoppaan työtä, joten minun ei tarvi heitä korvata.
Tässä tällä kaikki tältä erää, ehkä seuraavalla kerralla saatte kuulla yksityiskohtaisen kuvailun siitä, kuinka kaaduin omiin kengännauhoihini.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti